"It's a Shame a Family Can Be Torn Apart by Something as Simple as a Pack of Wild Dogs"

Niin palatakseni kiveen, se on porkkanan etsintä kivi. Sen avulla löysin maassa möyriviä porkkanoita ja onnistuin vättlämään sopuliporkkanarottia. Tämä on merkittävää sillä pesuharjakarhut saalistavat metsässä ja kykenen välttämään hiippalautakunnan hiihtokilpailut sen avulla, sillä suksien pohjaan he pistävät margariiniä eikä voita (kaksi sormea kulmakarvoiksi ja näytetään kysyvältä). Tajusin tänään ketsupin olevan punaista erikeepperiä.

p.s. leikkasin oikean tassuni etukynnen liian lyhyeksi ja siitä tuli verta

Miumiu kuittaa

Collasion of two worlds

Löysin kiven. palaan asiaan myöhemmin

miumiu kuittaa

Pimeyden teema

 

Auringon laskiessa tämä ääni on kuulunut viimeiset kaksi viikkoa. Tänään onnistuin äänittämään sen käyttäen perunastani valmistamaa nauhoitinta, jossa pieni messinkinen naula värähtelee kirjoittaen siniaaltoa perunan kuoreen.

Käyttöoikeudet miumiun kuviin?

Kaikki kuvat ovat minun tekemiä/ottamia ja kysymällä lupaa, voin niihin antaa käyttöoikeuden tai jopa lähettää kuvan sähköpostiin. Luvaton käyttö on ilkeää ja pienelle mielikuvitus kissalle voi tulla siitä pahamieli. Kuvat ovat oikeassa koossaan keskimäärin 5 MB tai 4000x3000 kokoisia. Otan myös vastaan kuvaehdotuksia joita voin liittää blogiin. Tosin Miumiu asioista loppujen lopuksi päättää, joten en lupaa mitään. Tekstit ovat Miumiun.

AfterDawn of perdition

Unet jatkuivat. Heräsin äskön painajaiseen jossa ihmiskädellinen, jo sukupuuttoon kuolleen lajin edustajan elämää kuvasi turhauttava episodi eräänlaisen kulkuneuvon ja tämän tuholaiseläimen kieroutuneesta suhteesta.
Jo tuttuun tapaan kirjaan uneni kerrontamuotoon alaotsikolla K-16

Bussin rauhoittava tärinä ja vaihtuva maisema sai hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Ajan taju ja puheen sorina katosi musiikin viedessä hänet maailmaan ilman muita. Missä hän sai olla yksin, ilman maailman pahuutta ja syyttäviä ihmisiä. Katse ei kiinnittynyt enää mihinkään tiettyyn, vaan muuttui sumuiseksi. Hän havahtui bussin osuessa kuoppaan ja tajusi pysäkkinsä kohta saapuvan. Ihana hetki ilman vastuuta ja huolta olisi kohta päättymässä. Kohta pitäisi nousta ajattomasta tilasta takaisin maailmaan. Bussi kaartui viimeisen kurvin ja hän nousi ulos bussista. Maassa oli vesi lätäköitä, joista hän ei välittänyt. Rikkinäiset farkun puntit kastuivat jäädessään kengän ja lätäkön väliin. Hän ei katsonut autoja kulkiessaan tien yli, vaan kiinnitti huomionsa tien toisella puolella olevan omena puun oksaan. Se haarautui ja oli paljas. Musta, tiheä ja karu. Siinä oli jotain selittämätöntä kauneutta. Ehkä tunne, että kaikesta selviää ja kaikki muuttuu lopuksi paremmaksi. Tuo puu oli monta vuotta jo kestänyt talvia ja kovia pakkasia yksin pihalla, taipumatta ajan kanssa käytävään taisteluun elossa selviämisestä. Keväiset pienet purot jotka muodostuivat lunten sulaessa, virtasi tiellä mutaisiin ojiin. Maa oli routinut tehden kuoppia ja halkeamia tiehen. Auringon paiste tuntui lämpimänä hänen kasvojaan vasten, hänen kävellessään ontuen kohti kävelytietä. Hän kurkisti olkansa yli huomaten takanaan kulkevat ihmiset ja tyhjän autotien. Kääntäessään päätään takaisin kulkusuuntaansa, sulkiessaan silmiä, hän huomasi kuusen oksien alla olevan tytön. Ehkä 6 -vuotiaalla tytöllä oli valkoinen mekko, joka oli tahriutunut vereen. Tytön käsissä oli puuvartinen halkaisu kirves. Tytön kädet ja kirves olivat veressä. Tyttö hymyili surullisesti kyynelten ja veren tahrimien hiustensa alta katsoen kulkijaa suoraan silmiin. Hänen Silmänsä menivät kiinni ja avatessaan ne, tyttö oli kadonnut. Hän alkoi ylittää tietä ja astui kävelytieltä pois. Kipu vihlaisi hänen polveaan, muttei hän välittänyt. Tuo tuttu kipu oli jo ollut monia vuosia läsnä. Kipu muistutti häntä vielä siitä, että hän tunsi jotain. Vielä hän eli ja vaelsi eksyneenä yksin. Vastaan tuleva auto sai hänet ajattelemaan kaiken lopettamista. Vain yksi askel ja kaikki olisi ohi. Ei enää loputonta tyhjyyttä mielessä. Ei enää tuskaa. Saisi rauhan. Ohi ajavan auton ilmavirta pyyhkäisi hänen takin liepeitään ja pieni vesi sumu tuntui hänen kasvoillaan. Vaikka maa oli märkänä, hän tunsi keuhkoissaan kadusta nousevan pölyn. Tuo joka keväinen kurkkua kutittava ja ahdistava tunne. Hän tiesi päästyään kotiin, että sama tulisi tapahtumaan huomennakin. Samat asiat, mutta eri ihmiset. Tulisivat kertomaan mikä on huonosti. Kiittämättömät ihmiset. Valittaisivat jostain turhasta asiasta. Täyttäisivät heidän tarpeensa päteä ja vaikuttaa maailmaan. Mutta millä tavalla. Se minkä värinen heidän postilaatikkonsa on tai pitääkö roskakuski liian kovaa ääntä hakiessaan heidän roskiaan. Taas on pulu käynyt heidän pihallaan. Niin kuin minä asialle jotain pystyisin tekemään. Maailmassa on isompiakin ongelmia. Hän meni makaamaan sängylleen ja unohti kaiken. Omassa sängyssään hän sai olla rauhassa. Hänen sulkiessaan silmänsä hän näki tuon tytön. Hän näki tytön silmistä valuvat kyyneleet. Hänet valtasi suuri epätoivo ja ahdistus. Häntä alkoi oksettaa. Päässä pyöri ja oli vaikea hengittää. Hän sytytti valot, nousi ylös ja juoksi vessaan oksentamaan. Pistävä haju valtasi vessan. Hän pyörtyi. Herätys kello soi. Aamu. Taas samainen paska alkaa. Onneksi kohta pääsisi bussiin istumaan. Työ; kuunnella ihmisten ainaista valitusta. Taloyhtiön hallitus teki sitä ja tätä. Ei se ole maailman loppu. Onneksi kohta pääsisi taas bussiin, vain istumaan omassa rauhassa. Hän istahti omalle paikalleen bussissa. Bussi lähti liikkeelle ja muusta maailmasta irrottava liikehdintä rentoutti hänen mielensä. Ohi kiitävä maisema vaihtui. Katse alkoi sumentua, mutta bussin ikkunassa oleva tahra värjäytyi punaiseksi. Hän katsoi ikkunasta peilautuvaa kuvaansa ja näki vereen tahriutuneet itkevät kasvot. Hänen veriset kätensä puristivat kirvestä. Häntä ahdisti. Bussissa, joka oli hänen ainoa turvansa. Hän havahtui bussin taas osuessa kuoppaan. Hän ei enää istunut turvallisessa bussissaan, vaan maailma oli vallannut tämänkin. Hän astui bussista ulos. Hän huomasi  vanhan tuttavansa, omenapuun oksan. Hän käveli lähemmäksi sitä, mutta tällä kertaa hän ei jatkanut matkaansa vaan pysähtyi. Hän meni aivan lähelle puuta ja silitti karheaa puun pintaa. Hän kiipesi oksalle ja pujotti vyönsä oksan ympärille. Hän huokaisi ja laskeutui vyönsä varaan roikkumaan kaulastaan. Hänen silmissään alkoi sumentua ja äänet kaikkosivat, kuten bussin rauhoittavassa tunnelmassa. Enää ei tarvinnut nousta tästä bussista.

p.s. unohdin leikata kynteni : (

Miumiu kuittaa

Miten kaikki alkoi ? (K-18)

HUOM. VAROITUS!
 Tämä teksti sisältää voimakkaita kohtauksia jotka saattavat olla haitallisia alle 18 vuotiaille!

Tuhka oli peittänyt kaiken. Harmaan sävyinen maisema avautui puiden palaessa ainoana valonlähteenä. Edes päivällä auringon valo ei läpäissyt taivaalla olevaa tuhka kerrosta. Pimeys vallitsi. Kaikki värit olivat kuolleet. Islannissa tulivuoren purkauksessa ilmakehään noussut tuhka ei ollut vähentynyt, vaan oli levittäytynyt ympäri maailmaa, pimentäen auringon. Kaikki elämä oli kuollut, vain muutamat ihmiset jaksoivat taistella karussa maailmassa. Tuhkaan painautui kengän jälkiä kaasunaamareihin pukeutuneiden ihmisten pitkävartisista kengistä. Heillä oli kiire, sillä he olivat perässä. Mustilla hevosilla ratsasti 8 mustiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa. Hevosten silmät hehkuivat punaisina ja hahmojen kasvoja ei näkynyt. Harvat olivat nähneet ratsastajat, mutta niistä liikkui huhuja. Yhdellä hahmoista oli iso metallinen viikate, jonka terä oli värjäytynyt verestä. Tuo veri ei koskaan kuivunut, vaan ikään kuin viikate itsessään vuosi verta. Tuota hahmoa kutsuttiin nimellä Kuolema. Hahmot ratsastivat ja teurastivat ihmisiä, niin naisia kuin lapsiakin. He eivät koskaan levänneet, vaan aina etsivät elämää tuhottavaksi. Ihmisjoukko kulki liekkimereksi nimetyn järven ohi. Järven pinnalla paloi aina. Liekki meri velloi hypnoottisesti ja valaisi lähellä olevaa metsää. Joukko näki tummat hahmot järven toisella puolella. Heillä oli kiire, sillä ratsastajat liikkuivat nopeasti. Eräs poika katsoi taakseen ja näki yhden ratsastajista laskeutuvan hevosensa selästä. Hahmo kulki kohti järveä ja pojasta tuntui siltä että hahmo katsoi suoraan häntä silmiin. Hahmo alkoi riisua kaapuaan. Sen alta paljastui jotain epämääräistä mustaa. Kaapu tippui maahan ja joukko pikimustia korppia nousi lentoon. Korpit kirkuivat ja lensivät heidän yläpuolellaan. Poika tunsi polttavaa kipua mahassaan ja kädessään. Hänen olka päästään tuli jotain nestettä. Se maistui raudalle. Verta. Hän vuosi. He olivat jo kaukana liekkimeren valaisevasta leimusta ja hämärästä erottui liikettä. He juoksivat kunnes oli pilkkopimeää. He pysähtyivät ja kuulivat siipien kahinaa. Osa ihmisistä alkoi huutaa tuskissaan ja poika tunsi taas polttavaa kipua, mutta nyt jalassaan. Hän lähti juoksemaan pois korppien kynsistä ja kuuli takanaan huutoa ja kirkumista. Poika juoksi välittämättä vihlovasta kivusta jalassa. Eteen ilmestyi kaksi punaista pistettä ja poika pysähtyi pelon kangistamana. Kylmät väreet kulkivat pojan selkä rankaa pitkin ja hän tunsi lamaantuvansa. Hän kuuli ohuen metallin resonoivan. Kirkas valo sokaisi pojan. Taivaalla tuhka kerrokseen oli tullut reikä, josta paistoi valo suoraan pojan kasvoihin. Jyskyttävä äänen paine tuntui pojan korvissa ja hän näki punaisen hehkun taivaalla, repeämän veressä. Valo liikkui ja kuului eräänlaista rätinää ja vinkunaa. Maa tärisi ja taivaasta satoi palavia kiviä kohti ratsastajia. Hän tajusi, ettei tuo ollut auringon valoa, vaan hänen yläpuolellaan lensi helikopteri. Hänen eteensä tippui köysi, josta hän tarrasi kiinni. Ääni voimistui ja taivaalta sataneet kivet osittuivat hylsyiksi. Konekivääri tulitti ratsastajia, mutta hahmot katosivat pimeyteen. Raavaan miehen käsi tarrasi pojan käsivarteen ja nosti hänet helikopterin sisälle. Mies oli pukeutunut maastokuvioiseen pukuun. Poika istahti naisen viereen, jolla oli myös samanlainen maastopuku. Pojan kasvoille roiskui verta korpin repiessä naiselta silmän päästä. Mies tarrasi korppiin kiinni ja murskasi sen lyömällä lattiaan. Helikopteriin lensi korppi parvi ja hetken kaikki oli taas mustaa. Mies otti hätäsoihdun ja puukon toiseen käteensä yrittäen tappaa korppeja. Korpeista muuttui epämääräinen musta möykky, jonka päälle ilmestyi musta kaapu. Pojan päälle roiskui lisää verta suuren miekan halkaistessa maastopukuisen miehen keskeltä poikki. Lentäjä otti rynnäkkökiväärinsä ja ampui hahmon selkään kokolippaan. Hahmo kääntyi ja ojensi kättään lentäjää kohti. Musta käsi paljastui kaavun alta ja käsi syttyi palamaan vihreänä liekkinä. Hahmo tarrasi lentäjän naamasta kiinni ja hänen kasvonsa mustuivat. Hiukset harmaantuivat ja mies vanheni monia vuosia jo kuolleena olleen näköiseksi. Lopuksi mies lensi tuhkana ulos helikopterista, joka nyt kieppui hallitsemattomana ilmassa. Se lähestyi maata ja muutamaa metriä ennen törmäystä kopteri pysähtyi. Pellit repeytyivät ja helikopteri hajosi palasiksi. Poika näki kopterin leijuvan pieninä palasina heidän ympärillään. Kerosiini syttyi palamaan heidän ympärillään, osittain ilmassa ja osittain maassa polttaen läheisten puitten oksia. Pojan jalat koskettivat maata ja tuon tumman hahmon kädet kohosivat ja nopealla liikkeellä hahmon sormet kääntyivät osoittamaan poikaa. Ilmassa leijuvat metallin palaset uppoutuivat pojan ruumiiseen ja muutaman sekunnin kuluttua poika oli silpoutunut palasiksi.  Tumma hahmo katsoi ylöspäin ja muuttui korppi parveksi lentäen pois.

Miumiu kuittaa

Industrial Dust

Teollisuuspöly täytti kaikki aistini yritettyäni valloittaa vihaisten särkien kotipesän. Haahuilin tassuillani ympäri moskovan katuja tietämättäni mistään mitään. Luulin olleeni tulevaisuudesta tulleen olomuotoni menneisyyteen jättämä itseni. Huomattuani teollisuuspölyn aiheuttavan hallusinaatioita keräsin pieneen purkkiin tätä pölyä. Tämä aine saattaa pelastaa minut vielä joku päivä, sillä kemiallinen sodankäynti on päivänsana. Tosin vihaiset särjet ovat selkeästi immuuneja tälle aineelle. Takaisin asiaan. En tiedä montako päivää olen ollut tämän teollisuus pölyn vaikutuksen alaisena, mutta nähtyäni viime yönä unta elokuvamaisesti eriskummallisesta tapahtumasta, uskon vaikutuksen loppuneen viimeisen 8 tunnin sisällä. Olen onnistunut huolehtimaan kaikista tavaroistani, onneksi.

p.s. Leikkaan kynteni illalla

Miumiu kuittaa 

Industrial dust filled my lungs and all of my senses after I was trying to penetrait to angry roach homenest. I was lingering with my pawns around the streets of moscow knowing nothing about the world. I was thinking that I am myself from the future trading the place with me from the past. After I found out the industrial dust´s hallucinating features, I gathered a small jar full of the iDust. Chemical warfare is the thing nowadays. All my beloings are safe and I am clear of mind blowin iDust.

p.s I will cut my pawn nails at evening.

Miumiu out

Redusoitu mielenrauha

Kolmeen päivään en ole nähnyt ketään. Aavistelin jo viimeviikolla talven tuloa, mutta se on täällä huomenna. Huomatessani vasemman tassuni etuvarvasta kolottavan aloin suunnitella talven varantoja. Huomioin päivittäisen kaloritarpeeni ja jaoin sen proteiineihin, hiilihydraatteihin, rasvoihin ja kuituihin. En varmaankaan kykene 2 tunnin välein nautittavaan 30gr proteiini tavoitteeseen proteiinisynteesin maksimoimiseksi, jossa siis RNA koodaa DNAsta, käyttäen aminohappoja, erityisesti BCAA-aminohappoja ja tuorreet mirkoarpeumat lihaksistossa korjaantuvat. Anabolinen tila ei ole kovinkaan yleinen edes nukkuessa enää näinä aikoina. Katabolian aikakausi. Raportoin myös siitä, ettei kampoja ole näkynyt moneen kuukauteen. Edellisestä kohtaamisesta on kulunut useita viikkoja. Kronologisesti tämä päivitys on tulevaisuudesta tulleelta, menneisyyteen (nykyisyyteen) jääneeltä muodoltani, joka vaihtoi päikseen nuoremman aikamuotonsa kanssa tiloja ja näin ollen on elänyt edelliset päivitykset useita vuosia sitten, mutta on jo tehnyt nämä päivitykset menneisyydessä, ennenkuin vanheni ja oli normaalissa tilassa tulevaisuudessa, muttei kumminkaan ollut vielä palannut menneisyyteen, tulevaisuudesta puhumattakaan(nykyisyyteen).

Miumiu kuittaa

Tiedote tietokoneen käyttäjille

Sammuta tietokoneesi ja lähde pihalle. Siellä on kaunista. Eikä ole väliä onko sinulla Linux,Mac,PC taikka edes itsekoodaamasi käyttis. Tai no jos olet onnistunut koodaamaan kokonaan oman etkä vain modannut linuxia, niin sitten voit jäädä koneelle, sillä saat ehkä sillä jotain aikaiseksi, paitsi jos olet eksinyt lukemaan tätä, silloin todennäköisesti et saa aikaiseksi mitään järkevää enää tehtyä, jotenkä paradoksimainen loppu ilman selkoa on vain perunamuusi ilman kelloa.

Miumiu kuittaa

Kurimus tyhjyydessä

Mielen kurimuksesta, hämärän ajatuksen, me emme ole mitään. Atomien positiivisen ja negatiivisen varauksen yhteissumma on nolla. Alkuräjähdyksessä kaikki materia oli pienemmässä tilassa kuin yksi atomi. Tässä singulariteetissa ei ollut aikaa, sillä aika riippuu massasta ja singulariteetin määritelmänä on ääretön tiheys, eli aikaa ei ollut, yksi sekuntti kesti äärettömän kauan. Mitään ei syntynyt mistään, sillä materia on vain tyhjyyden kaksi puolta. Singulariteetteja edelleen syntyy supernovista. Nämä mustataukot imevät itseensä kaiken, myös ajan. Tai no, mustat aukot säteilevät gammasäteilyä. Aika käsite ei ole vakio ja tämä onkin häiritsevää. Jos valonnopeudessa aika pysähtyy, mitä tapahtuu jos sen nopeuden ylittää. Neutriinon mahdollisesti kulkiessa yli valonnopeutta, ihmetyttää paradoksinen ajatus siitä, että neutriino voisi olla määränpäässään jopa ennenkuin on edes lähtenyt. Ajatuksena olisi myös mahdollista, että oma aurinkomme olisi räjähtänyt ja muuttuessaan  mustaksiaukoksi , se pysäyttäisi ajan ja me emme tulisi huomaamaan asiaa.

p.s Turkkini kastui ja nyt ketuttaa kuin pientä sopulia yksinäisyyden runtelemassa routakasassa

Miumiu kuittaa

Ei otsikkoa

"Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa"

Tueksi ja turvaksi

Tänään löysin aikakoneen vanhasta tehtaasta, jonka vihaiset särjet olivat vallanneet. Olin taistellut useita vihollisia vastaan, mutta nyt 7 vuoden jälkeen, onnistuin livahtamaan tänne. En ymmärrä miksi kuljin menneisyyteen, vaikka tulevaisuus vaikuttaisi paremmalta vaihtoehdolta. TIedän mikä minua täällä odottaa; yksinäisyys. Ehkä juuri siksi. Turvaudun siihen minkä jo tunnen. Tulavaisuudessa maailaa ei ehkä ole peittänyt tuholaiskunta, jonka ideologia muistuttaa syöpää, vaan luontainen järjestys on hoitanut egolokerot järjestykseen ja maailmassa vallitsee tasapaino. Yö ja päivä vallitsevat taas vastakohtina maan ja veden kanssa. Enää betonihelvetin loisteputkien polttava säkenöinti ei ärsytä silmäkalvojani fossiilisten polttoaineiden muodostaessa hiiliketuja happiatomien kanssa. Katku on poissa. Tuhkan peittämä maa ja happosateiden runtelemat metsät kukoistavat raikkaan, juomakelpoisten tunturipurojen liplattaessa. En usko että maapallo kykenee siihen, tuhoamaan syöpäkasvaimensa, mutta toivoa on. Tänään laitan hakaneulalla uuden rusetin turkkiini. Tämä rusetti ei ole vaaleanpunainen rintasyövän tueksi, vaan sysimusta, myrkynvihreieden viivojen kera maapallon syöpäläisiä vastaan.

Miumiu kuittaa vuodelta 2017

Mau

miumiu mau mau maumau miu maui miu mau maumau miu miumau mauimiu miiiiiiiiiiiu mau mau mau miu mau mou mou miu mau mii maa mou mou miu mau mau miu mau mau mau mau miumiu miumiumiumau maumiu mi mau mou momou grr MÄR!

Miumiu mou

Rämäytys

Kamman räjäytys onnistui aamulla, auringon noustua. Kaivoin koko yön tunnelia, jonne raahasin happipullon. Onnistuin rasvaamaan venttiilin autosta valuttamallani moottoriöljyllä ja avasin venttiilin käyttäen narua. Jouduin siis uhraamaan lempi narukeräni. Kunnioitin naurkerän muistoja pitämällä koko eilisen hiljaista hetkeä. Mutta niin. Pakenin paikalta heti ja löysin pienen aukon, josta pääsin parkkitaloon. Täällä on hyvin pimeää ja pelkään kohtaavani uusia kampoja. Olen nyt tuhonnut n. 84 000 kampaa tänä vuonna. En vain tiedä, mikä vuosi nyt on menossa. 

MiuMiu kuittaa

Kammatus

Lähdin alustavasti tiedustelemaan lähimaastoa ennen soluttautumista teollisuusalueelle. Harmikseni huomasin, että paikka oli jo vallattu vihaisten särkien puolesta. Heidän johtajansa, Hercules, on yli kuusimetriä pitkä ja painaa 2 tonnia. Mutatoituminen on aiheuttanut vihaisille särjille suomutuksen, jonka myötöraja on korkeampi, kuin 34CrNiMo6 nuorrutusteräksen. Olen kokeillut impaloida pieniä yksilöitä varsijousellani, mutta edes sintratut koboltti-titanium terät eivät kyenneet penetroimaan ulkokuorta. Olin onnistunut jopa nostamaan kineettisen liike-energian tehoa lisäämällä rauta-jodia jänteeseen ja kiristämällä taljapyörästön. Useampaan kertaan ammutut hiilikuituvarsiset nuolet värähtelivät itsensä poikki. Löysin heikon kohdan särkien suojauksessa. Silmät. Särkien violeteista silmistä näkyy heijastuma aivokalvosta ja metsästyskärjellisissä nuolissa riittää ballistiikka tuhoamaan särkien keskushermoston. Valitettavasti särkien rituaaleihin kuuluu kannibalismi ja kuolleet yksilöt syödään. Lausuin puoliääneen ajatuksissani sanat "rigor mortis", nähdessäni ensimmäisen puolitoista tonnisen vihaisen särjen iskiessä hampaansa tappamaani lajinsa edustajaan. Mutta tämä ei ole relevanttia. Paluu matkalla piilopaikkaani huomasin kauhukseni kamman. Tämä kammattavaakin kammattava esine lojui maassa, omaten vielä yli puolet piikeistään. Kampa erottui pienen lumipeitteen alta selkeästi. Pinkkisessä kammassa näkyi myös 1,3574cm pitkä ja 0.45332 cm leveä musta juova, mutten pystynyt katsomaan tuota hirvitystä tarkemmin. Ehkä tätä viimeöinen uneni oli ennustanut. Tietenkin. Tuo kampa oli lojunut siinä useita vuosia odottamassa minua. Varronnut tätä päivää, tuota hetkeä, että voisi järkyttää minut kampamaisella olemuksellaan. Vihaan kampoja. Ei. Pelkään kuollekseni kampoja. Niissä on jotain järkyttävää. Alustava suunnitelma kamman varalle on selvä. Räjäytän teollisuus alueelta mukaani ottamani happi säiliön onkalossa, jonka kaivan kamman alle. Tuho voiman pitäisi riittää pirstaloimaan kamman loput piikit. Räjäytyksen ajoitus täytyy osua täydellisesti poistumisehetkelleni, jottei voimakkaan äänen huomiota herättävä olemus ehid tuoda paikalle epämielyttäviä olentoja. En ole huolissani vihaisista särjistä, sillä ne viihtyvät järvien rannoilla. Raportoin huomenna onnistumisesta, mutta luulen räjäytyksen ajoittuvan n. 1201 tai 0542

 

MiuMiu kuittaa

Painajainen

Heräsin äskön painajaiseen. Taustalla soi tuttu kappale . Lisään uneni kerrontamuodossa päiväkirjaani.

Hahmo katseli ulos syksyiseen maisemaan, jossa päiväkodin pihalla olevat lapset leikkivät. Hymy hiipi hänen kasvoilleen, kun pieni polven korkuinen ihmislapsi istahti kura lätäkköön. kuuma kahvin tuoksu oli vallannut huoneen ja hän otti hörpyn vastakeitetystä kahvistaan. Keittiön pöydällä oleva leipä oli päällystetty kurkkuviipaleilla ja aamulehden päälle roiskunut kahvi oli jo ehtinyt kuivua. Huone oli vähän sotkuinen, eikä tiskipöydällä ollut kuin yksi lautanen eilisen pasta aterian jäljiltä. Ikkunalaudalla oleva lahjaksi saatu kaktus, jonka hän oli nimennyt Hermanniksi, näytti yksinäiseltä. Hän ei raaskinut silitellä Hermannia piikkikään olemuksen takia, mutta puheli. Hermanni oli ainoa jolle hän saattoi puhua. Hermanni kuunteli ja ymmärsi. Se ei koskaan haukkunut tai mollannut. Hermanni oli hänen ainoa ystävä. Kahvi oli juotu ja oli aika lähteä. Hän puki mustan villakangas takkinsa päälle ja laittoi kengät jalkaan. Avaimet, lompakko ja kännykkä oli mukana. Ulkona tuoksui läheisen leipomon vasta leivottu leipä. Puiden lehdet tippuivat tuulen puuskien mukana maahan. Puiden välistä näkyvä lampi näytti sysi mustalta auringon jo laskiessa ruskaisen metsän taakse. Hän saapui rautatieasemalle, jossa kiireiset ihmiset puhuivat puhelimeensa ja juoksivat. Hän kaivoi kolikon taskustaan ja laittoi sen vessan oveen. Vessa oli likainen ja siellä haisi definiointi aineen peittämä uloste. Valo oli kirkas ja sattui silmiin. Hän sulki vessan kannen ja istahti kaivaen taskustaan s-marketin muovi kassin. Hän laittoi muovi kassin päähänsä ja teippasi ilmastointi teipillä kaulansa tiiviisti kiinni. Kuraista 4 -vuotiasta lasta tultiin hakemaan päiväkodista. Päivällä vahingossa kuralätäkköön istahtanut lapsi oli innoissaan päästessään kotiin. Häneltä riisuttiin kuravaatteet ja hän juoksi iloisesti keittiöön, mutta äiti ei ollut siellä. Lapsi nousi tuolille ja käänsi katseensa kohti ikkunaa sanoen" hevmanni, mittä äiti on?".

Unien tulkinta kirjan mukaan, jonka vaihdoin viime vuonna askilliseen vanhentuneita nompparellejä, minulla on selvittämättömiä asioita äitini kanssa ja pelkään hylätyksi tuloa tyypillisen vesimiehen mukaan. Erittäin kummallinen tulkina, sillä ilmaannuin yksin maailmaan ja siitä asti olen taistellut suurempaa pahuutta vastaan. En vanhempiani, vaan maailmaa, joka yrittää tappaa minut. Yritän unohtaa uneni ja koittaa nukkua. Huomenna on iso päivä. Kuten viime viikosta muistat, rakaspäiväkirjani, turkkiini ilmestyneen valkoisen täplän, jonka nimeksi annoin onnistuneesti "täplis", huomasin pettymyksekseni  olevan vain samaa tuhkaa, mitä luulin samanapäivänä jauhoiksi.

MiuMiu kuittaa

Nuotion äärellä

Piilopaikkani täksi yöksi on puoliksi romahtaneen talon, toisen kerroksen, ehjäksi jäänyt asunto. Ovisilmän ympärys on rappeutunut muun huoneen kanssa. Ikkunoihin pinttyneen tuhkan takia voin sytyttää nuotin keittiön uuniin, eikä valo heijastu ulos. Viimeaikoina haaskankeräilijät ovat lisääntyneet tällä alueella ja suunnitelmissa onkin siirtyä läheisen teollisuusalueen viereen, järven rannalle. Tänä yönä valmistan toissapäivänä nappaamani hiiren nuotiolla. Onneksi minulla on vielä 20 kpl kuivattuja torakoita varalla. Varsijouseni jänne on alkanut näyttää kulumisen merkkejä ja mehiläisvahan etsiminen tälläkaudella on vaikeaa. Etsin kaapistot kenkälankin varalta, joka kelpaisi tehtävään. Tuore lumi on peittänyt suurimman osan tuhkasta, joka on piristänyt päiviä. Haittana on lumeen jäävät tassun jäljet, mutta olen onnistunut karistamaan kaikki, jotka ovat minua lähteneet seuraamaan. Mainittakoon vielä painajaisten palanneen.

MiuMiu  kuittaa