Kurimus tyhjyydessä

Mielen kurimuksesta, hämärän ajatuksen, me emme ole mitään. Atomien positiivisen ja negatiivisen varauksen yhteissumma on nolla. Alkuräjähdyksessä kaikki materia oli pienemmässä tilassa kuin yksi atomi. Tässä singulariteetissa ei ollut aikaa, sillä aika riippuu massasta ja singulariteetin määritelmänä on ääretön tiheys, eli aikaa ei ollut, yksi sekuntti kesti äärettömän kauan. Mitään ei syntynyt mistään, sillä materia on vain tyhjyyden kaksi puolta. Singulariteetteja edelleen syntyy supernovista. Nämä mustataukot imevät itseensä kaiken, myös ajan. Tai no, mustat aukot säteilevät gammasäteilyä. Aika käsite ei ole vakio ja tämä onkin häiritsevää. Jos valonnopeudessa aika pysähtyy, mitä tapahtuu jos sen nopeuden ylittää. Neutriinon mahdollisesti kulkiessa yli valonnopeutta, ihmetyttää paradoksinen ajatus siitä, että neutriino voisi olla määränpäässään jopa ennenkuin on edes lähtenyt. Ajatuksena olisi myös mahdollista, että oma aurinkomme olisi räjähtänyt ja muuttuessaan  mustaksiaukoksi , se pysäyttäisi ajan ja me emme tulisi huomaamaan asiaa.

p.s Turkkini kastui ja nyt ketuttaa kuin pientä sopulia yksinäisyyden runtelemassa routakasassa

Miumiu kuittaa