Tänään löysin aikakoneen vanhasta tehtaasta, jonka vihaiset särjet olivat vallanneet. Olin taistellut useita vihollisia vastaan, mutta nyt 7 vuoden jälkeen, onnistuin livahtamaan tänne. En ymmärrä miksi kuljin menneisyyteen, vaikka tulevaisuus vaikuttaisi paremmalta vaihtoehdolta. TIedän mikä minua täällä odottaa; yksinäisyys. Ehkä juuri siksi. Turvaudun siihen minkä jo tunnen. Tulavaisuudessa maailaa ei ehkä ole peittänyt tuholaiskunta, jonka ideologia muistuttaa syöpää, vaan luontainen järjestys on hoitanut egolokerot järjestykseen ja maailmassa vallitsee tasapaino. Yö ja päivä vallitsevat taas vastakohtina maan ja veden kanssa. Enää betonihelvetin loisteputkien polttava säkenöinti ei ärsytä silmäkalvojani fossiilisten polttoaineiden muodostaessa hiiliketuja happiatomien kanssa. Katku on poissa. Tuhkan peittämä maa ja happosateiden runtelemat metsät kukoistavat raikkaan, juomakelpoisten tunturipurojen liplattaessa. En usko että maapallo kykenee siihen, tuhoamaan syöpäkasvaimensa, mutta toivoa on. Tänään laitan hakaneulalla uuden rusetin turkkiini. Tämä rusetti ei ole vaaleanpunainen rintasyövän tueksi, vaan sysimusta, myrkynvihreieden viivojen kera maapallon syöpäläisiä vastaan.
Miumiu kuittaa vuodelta 2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti